Eroma
- Tapahtumapäivä
- Kellonaika
- 21:00
- Liput
- 18€
Rohkeasti omaa tietään kulkeva popartisti Eroma tarjoilee kuulijoilleen koskettavia tarinoita
ja tarttuvia melodioita. Eroma haluaa laulujensa antavan kuulijoilleen lohtua ja vertaistukea.
Tunteikkaan tarinankertojan debyyttialbumi Kahenlaisii kuvia sekä samanniminen nuottikirja
julkaistiin keväällä 2022. Kappaleita on nostettu radion soittolistoille ja striimattu miljoonia
kertoja suoratoistopalveluissa. Eroman viime keväänä julkaistu Kesä on kielletty avasi
menevämmän luvun ylpeästi independentin artistin tarinassa.
Eroman livekeikoilla yleisö nauraa, itkee – ja laulaa täysillä mukana. Suurten tunteiden
musiikkiin yhdistyy artistin välittömyys ja tilannehuumori. Viime vuosien aikana Eroma on
esiintynyt muun muassa Maija Vilkkumaan lämppärinä, suorissa tv-lähetyksissä sekä
klubeilla ja konserttisaleissa.
Eroman juuret ovat tiukasti Salossa, ja hän asuukin siellä suuren osan vuodesta. “Olen
odottanut pitkään, että pääsen esiintymään minulle niin rakkaaseen paikkaan”, artisti kertoo
innostuneena.
”Mä teen musiikkia, koska saan siitä merkityksellisyyden tunteita elämääni. Samalla haluan
antaa kuulijoilleni uskoa siihen, että elämä on täynnä uusia alkuja ja vaikeistakin asioista voi
selvitä. Musiikkini muistuttaa myös itseäni siitä, että suru ja ilo voivat kulkea rinnakkain.”
Kuvat: Ira Aaltonen
IG: @eromavirallinen
Eroma Spotifyssa:
Spotify