SaloJazz Festival

Tuomo Prättälä

Tapahtumapäivä
Kellonaika
21:30
Liput
alk. 22,50 €

Tuomo Prättälä liikkuu ennakkoluulottomasti rytmimusiikin eri tyyleissä. Tuomo Prättälä tuli alkujaan tunnetuksi Quintessence-yhtyeen kosketinsoittajana, minkä jälkeen hän on tarjoillut ensiluokkaista kotimaista soulia soolourallaan. Prättälä on musiikin kameleontti, joka on kuin kotonaan eri musiikkityylien kanssa. On kyseessä sitten funk, soul, free jazz tai popimpi bossa nova, Prättälän menestys on taattu. Sooloprojektina Tuomolta on ilmestynyt viisi erittäin positiivisen vastaanoton saanutta albumia. Vuonna 2007 julkaistu My Thing palkittiin maaliskuussa 2008 Emma-palkinnolla kategoriassa Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumi, ja samana vuonna Prättälä itse oli ehdokkaana Vuoden miessolisti -kategoriassa. Toinen albumi, Tuomo Reaches out for you (2009) kipusi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle kaksi, ja oli myös ehdolla Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumiksi Emma-gaalassa vuonna 2009. Prättälän kolmas Tuomo-taiteilijanimellä tehty albumi My own Private Sunday julkaistiin vuonna 2010 ja tuorein The New Mystique vuonna 2014. Quarantine Music -nimen alla Prättälä julkaisi uutta musiikkia keväällä 2020.

Salossa Tuomo on vieraillut aiemmin Verneri Pohjolan kanssa duokeikalla sekä Ilmiliekki-yhtyeen kanssa.

Tuomon kanssa lavalle nousee notkea, persoonallinen ja soulin grooven oivallisesti sisäistänyt SaloJazz House Band, jonka muusikot tunnetaan yhteistyöstään lukuisien kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa sekä omista yhtyeistään.

 

Tuomo Prättälä, laulu ja piano
Okke Komulainen, kosketinsoittimet
Konsta Mäenpää, kitara
Esa Mäkynen, basso
Teppo Mäkynen, rummut

 

OSTA LIPUT

LIPPUVAIHTOEHDOT

SaloJazz Festival Menu

 


Jaa tapahtuma